Kalastus puhdasvetisessä Nurmijärvessä on etuoikeus.
Nurmijärven kalaston ekologinen tila on erinomainen, petokalojen osuus on yli 20 %, eikä särkikalojen osuus ole korkea. Nurmijärvellä voidaan kuitenkin tehdä muun kotitaloustarve-kalastuksen ohessa tehtävää hoitotyötä, eli kalastettaessa ei otettaisi saaliiksi pelkästään isoja petokaloja vaan myös särkikaloja ja pieniä ahvenia.
Katiskoihin jääneitä pikkukaloja ei siis ole tarve päästää takaisiin järveen vaan käyttää hyödyksi tai vaikka kompostoida. Aivan suurimpien petokalojen vapauttamisesta on myös apua, jotta petokalojen osuus pysyy korkeana.
Raportti Nurmijärven Vertasenlahden koeverkkokalastuksesta 2019
Kalastonhoitomaksu
Kalastonhoitomaksun maksavat kaikki 18-69 -vuotiaat kalastajat, jotka harjoittavat muuta kalastusta kuin ongintaa ja pilkintää. Maksun suuruus 2024 on 47 euroa/vuosi, 16 euroa/viikko ja 6 euroa/vuorokausi. Kalastonhoitomaksun voi maksaa osoitteessa eraluvat.fi.
Vesialueen omistajan lupa
Vapaa-ajan pyydyskalastukseen sekä ravustukseen tarvitaan kalastonhoitomaksun lisäksi vesialueen omistajan lupa.
Parikkala-Rautjärvi-Ruokolahti osakaskunnat
Nurmijärven vesialueiden omistajien yhteyshenkilöt:
- Latvajärven osakaskunta 689_413-876-1, Jukka Rautio 050-075 6845 jukka.rautio5(a)saunalahti.fi
- Kattelus-Käkölä-Kopsala osakaskunta 689_876-7-0
- Rautjärven yhteisten vesialueiden osakaskunta 689_876-9-1, Jukka Tapio Vento 040-759 0519
- Rautjärven yhteisten vesialueiden osakaskunta 689_876-9-1, Jukka Tapio Vento
- Kopsalan osakaskunta 689_410-876-1, Harri Lunkka 050-331 2714 harri.lunkka(a)gmail.com
- Kekäleniemen yhteisten vesialueiden osakaskunta 689_408-876-1, Arvo Juhani Rautio 050-320 8937 rautio.arvo(a)gmail.com
- Rautjärven yhteisten vesialueiden osakaskunta 689_876-9-1, Jukka Tapio Vento
- Latvajärven osakaskunta 689_413-876-1, Jukka Rautio
Rauhoitusajat ja pyyntimitat
Kalastusrajoitus.fi kalahavainnot.luke.fi/kartta
- Harjus väh. 35cm
- Jokirapu, Täplärapu rauhoitettu 1.11 - 21.7. klo 12 asti
- Järvilohi rasvaeväleikattu, vapaa-ajan kalastus 1 kpl/vrk/hlö
- Järvilohi rasvaeväleikattu väh. 60 cm
- Järvilohi rasvaevällinen rauhoitettu
- Kuha väh. 42 cm
- Lohi väh. 60 cm
- Lohi vapaa-ajan kalastus 2 kpl/vrk/hlö
- Taimen purossa/lammessa enint. 45 cm
- Taimen rasvaeväleikattu väh. 50 cm
- Taimen rasvaevällinen rauhoitettu
Merkitse pyydyksesi oikein
Seisovien ja kiinteiden kalanpyydysten, kuten verkko, katiska, pitkäsiima tai rysä, selvästi havaittava merkintä on pakollista. Kalanpyydysten merkinnän tarkoituksena on parantaa veneilyturvallisuutta ja helpottaa kalastuksenvalvontaa.
Vesialueilla, joilla on ilmeistä, että pyydykset eivät haittaa vesiliikennettä tai vesialueen muuta käyttöä, riittää vähäisempi merkintä. Merkki voi olla koho, joka ulottuu vähintään 15 cm pinnan yläpuolelle tai 40 cm pinnan yläpuolelle ulottuva lippusalko. Koho ei saa olla läpinäkyvä. Lippu voi olla muodoltaan neliö tai kolmio, jonka lyhyimmän sivun pituus on vähintään 15 cm. Rapumerralle riittää 5 cm pinnan yläpuolelle ulottuva koho. Vähäisemmän merkinnän alueita ovat esimerkiksi pienet järvet ja lammet ja syrjäiset lahtialueet tai rantojen, karien ja kasvillisuuden läheisyydessä sijaitsevat alueet.
Yli 10 metriä pitkät pyydykset ja jadat on merkittävä molemmista päistä ja tarvittaessa myös haarojen päistä. Pyydysten merkintään käytettävien köysien tulee olla uppoavia tai varustettu painoin.
Pyydysten merkintä talvella
Jäältä kalastettaessa pyydys ja kalastamista varten tehdyt, halkaisijaltaan yli 40 cm:n avannot on merkittävä vähintään 1,2 metriä jään pinnasta ulottuvalla merkkisalolla, joka ei ole väriltään valkoinen. Salkoon on laitettava kaikkiin sivusuuntiin näkyvä 2 cm korkea heijastin. Jos pyydys tai usean yhteen liitetyn pyydyksen muodostama kokonaisuus on pituudeltaan yli 10 m, on merkkisalkoa käytettävä pyydyksen molemmissa päissä.
Pyydyksiin nimi ja yhteystiedot
Pyydyksiin on merkittävä kalastajan nimi ja yhteystiedot. Nimi ja puhelinnumero, osoite, sähköpostiosoite tai muu yhteystieto, jonka avulla pyydyksen asettaja voidaan tavoittaa. Lisäksi on käytettävä kalastusoikeuden osoittavaa merkkiä (pyydysmerkki).
Kalatalousalue
Nurmijärvi kuuluu Parikkala-Rautjärvi-Ruokolahti kalatalousalueeseen.
Varsinais-Suomen ELY –keskus on vahvistanut 2017 Parikkala-Rautjärvi-Ruokolahden kalatalousalueen rajat. Kalatalousalueen vesistöt sijaitsevat sekä Hiitolanjoen että osittain Vuoksen päävesistöalueella laskien vetensä Venäjän puolelle. Suunnittelualue kuuluu kokonaisuudessaan Vuoksen vesienhoitoalueeseen. Kalatalousalueella on 161 osakaskunnan vesialuetta ja yksityisiä vesialueen palstoja.