Pintavesien tila on alueella tänä päivänä hyvä tai erinomainen. Suuren ongelman voi muodostaa kaivosteollisuuden haitta-aineiden takia huonontuva veden yleinen laatu. Tämä voi vaikuttaa veden virkistyskäyttöön uimavetenä, peseytymisvetenä, löylyvetenä ja kalojen käyttöön ravintona.
Kaivostoiminnalla on monenlaisia vaikutuksia ympäristöön mm. maiseman muutosten ja toiminnasta aiheutuvien päästöjen vuoksi. Vesi on tärkeimpiä väyliä kaivostoiminnan haitta-aineiden pääsylle ympäristöön. Merkittävimmät ympäristövaikutukset liittyvät yleensä sulfidisten metallimalmien (kuparimalmi) louhintaan.
Kaivosten jätevedet ja haitta-aineet
Kaivostoiminnassa käytetään vettä esimerkiksi louhinnassa, malmikiven jauhatuksessa ja rikastuksessa sekä mahdollisessa jatkojalostuksessa. Kaivostoiminnassa käytetty vesi, sadevedet sekä sulamisvedet voivat kuljettaa mukanaan haitta-aineita vesistöön. Tyypillisiä haitta-aineita kaivosvesissä ovat esimerkiksi metallit ja sulfaatti.
Kaivosten varsinaisiksi jätevesiksi kutsutaan vesiä, jotka päästetään kaivosalueelta ympäristöön tarkoituksella ja hallitusti. Jätevesien lisäksi vesistöön voi päästä haitta-aineita esimerkiksi kaivannaisjätteiden varastoinnin aikana tai hulevesien kuljettamana.
Normaalitilanteessa kaivoksen jätevedet ovat yleensä suurin ja merkittävin päästölähde ympäröiviin vesistöihin.
Jätevettä lasketaan ympäristöön jatkuvasti suuria määriä, jolloin pienistäkin haitta-aineiden pitoisuuksista syntyy poikkeuksellinen kuorma ympäristöön.
Poikkeustilanteessa kaivokselta saattaa päästä hallitsemattomasti jätevesiä ympäristöön. Päästöjen määrät vesistöihin voivat tällöin olla hyvinkin suuria ja muuttaa vastaanottavan vesistön laatua ainakin tilapäisesti. Tapauksesta riippuen muutos voi olla myös pysyvä tai hyvin pitkäaikainen.
Ympäristö- ja terveysriskit
Kaivosvedet voivat olla riski sekä ympäristölle että ihmisen terveydelle ja viihtyvyydelle. Kaivosvesiin liittyvät kysymykset voivat myös vaikuttaa asuinympäristön imagoon ja heijastua sosioekonomisina vaikutuksina yksittäisille ihmisille ja koko alueelle.
Ympäristövaikutukset
Kaivosvedet ovat yleensä ensisijaisesti ympäristöriski. Ympäristön ja eliöiden kannalta haitallisia aineita, joita voi kaivosvesien mukana päätyä vesistöihin, ovat mm. sulfaatti, mangaani, alumiini, kiintoaines sekä vesistöjen rehevöitymiseen vaikuttavat aineet kuten typpi ja fosfori. Haittaa voi aiheutua myös veden pH:n muutoksista.